Minun tarinani...

Olen iloinen siitä, että voin tätä tarinaa teille kuvailla, sillä se on yksi parhaista asioista, mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Moni hyvä asia alkoi oikeastaan siitä kun sairastuin, vaikka en sitä aluksi ymmärtänytkään...


Vuonna 2015 aloin saada mystisiä oireita molempiin jalkoihini. Oireet vain pahenivat kunnes sain diagnoosin hermostollisesta sairaudesta. Sairaus oli parantumaton ja hitaasti etenevä. En ole koskaan antanut elämässäni periksi, tapahtui mitä tahansa. Tälläkin kertaa päätin ja uskoin, että pystyn asiaa jollain lailla vaikuttamaan. Etsin tietoa ja kokeilin kaikkea mahdollista, mitä asian eteen pystyi itse tekemään ja mahdollisimman pienellä budjetilla. Kokeilin myös muutamaan isomman budjetin asiaa.

Olen aina ollut kiinnostunut luontaisista hoidoista ja välttänyt mahdollisuuksieni mukaan mm. lääkkeitä. Energialääketiede on kiinnostanut myös aina, mutta siihen perehtymiseen ei ole ollut riittävästi aikaa. Sitten päätin ottaa aikaa. Luin muutamia aiheeseen liittyviä teoksia ja kokeilin niiden opastamia menetelmiä, mutta Dr. Bradley Nelsonin teos Emotion Code oli minulle käänteentekevä juttu. Luin kirjaa ja kokeilin siinä kerrottuja harjoituksia. Jotenkin vain kirjassa kuvattu menetelmä piti minua otteessaan ja jaksoin sinnikkäästi harjoitella sitä. Huomasin hitaasti edistyväni ja mielenkiintoni asiaa kohtaan kasvoi jatkuvasti. Huomasin myös menetelmän positiiviset vaikutukset itsessäni.

Seuraavaksi päätin opiskella asiasta lisää. Suorittamani opinnot antoivat minulle oikeuden käyttää kyseistä menetelmää asiakkaiden kanssa ja siitä syntyi tämä nettisivusto.

Voin sanoa nykyisin voivani hyvin. Voin paljon paremmin niin henkisesti kuin fyysisesti. Olen Olen muuttunut paljon myös ihmisenä tämän kokemuksen ja menetelmän myötä ja olisin hyvin iloinen, jos voisin auttaa muita ihmisiä Emotion Code - menetelmän avulla. Tämä menetelmä voisi auttaa myös sinua.